Tunnistatko yksinkertaistuksista syntyvät näköharhat?

Näköharhoja syntyy herkästi, kun teemme yksinkertaistuksia monimutkaisista asioista saadaksemme niistä otteen. Hyvä esimerkki on se, miten maailmankartoissa käytetty Mercatorin projektio liioittelee lähempänä napoja olevien maiden suhteellista kokoa. Se johtuu tavasta, jolla Gehardus Mercator keksi 1569 esittää maapallon pyöreän pinnan kaksiulotteisesti.

Projektio on hyödyllinen esim merenkulussa. Se näyttää ilmansuuntien väliset kompassikulmat kaikkialla oikein, koska leveys- ja pituuspiirit kuvataan suorina ja yhtä pitkinä. Mittakaava kuitenkin vääristyy, sillä pallon pinnalla leveyspiirit ovat oikeasti sitä lyhyempiä mitä lähempänä napoja ollaan ja pituuspiirit yhtyvät navoilla.

Esitystapa on valjastettu palvelemaan yhtä asiaa, mutta samalla se irtoaa muissa suhteissa todellisuudesta.

Sama on riskinä aina, kun joudumme rajaamaan näkökulmaa ja tekemään valintoja faktoista, jotka huomioimme. Monimutkaisen kysymysten äärellä se on usein välttämätöntä, jotta päätöksiä pystyy tekemään.

Mitä sitten voi tehdä minimoidakseen näköharhojen haitat?

Ensimmäinen asia on tiedostaa, että päätöksentekomme perustuu aina jollain tavalla puutteelliseen ja vääristyneeseen kuvaan todellisuudesta. Tämän muistaminen on omiaan lisäämään harkintaa ja herkkyyttä havainnoida myös oman intuition vastaisia signaaleja.

Tärkeää on tunnistaa itsessään yleisinhimillinen piirre, jonka nimi on ’confirmation bias’ eli vahvistustaipumus. Se tarkoittaa sitä, että meillä on tapana antaa suurempi painoarvo omaa ennakkokäsitystämme vahvistavalle tiedolle ja väheksyä sen vastaista tietoa.

Käytännöllinen, joskin viitseliäisyyttä vaativa, tapa minimoida näköharhojen ja vahvistustaipumuksen vaikutusta on pyrkiä hahmottamaan käsillä olevia asioita mahdollisimman monesta eri näkökulmasta, mahdollisimman monen lähteen ja keskustelun kautta. Aina siihen ei ole aikaa, mutta silloin kun on, se ei ainakaan heikennä päätösten laatua.

Kun asioista keskustelee kollegoiden kanssa, esimerkiksi johtoryhmässä, kannattaa pitää mielessä ilmiö nimeltään ’group thinking’. Keskustelijoiden samanmielisyydestä tai vahvojen persoonien vaikutuksesta syntyvä ryhmäpaine tekee vaikeaksi olla mukautumatta enemmistön mielipiteeseen silloinkin, kun tietää vuorenvarmasti, että muut näkevät asian väärin.

Vaaran merkki on myös se, jos alkaa pitää itseään niin kokeneena asiantuntijana, että oikeat vastaukset putoilevat varmalla otteella ilman että niitä tarvitsee enää miettiä. Silloin ollaan ansassa, jolle tutkimus on antanut nimeksi ’expert thinking’.

(12/2025)